tiistai 8. huhtikuuta 2008

Kivipuisto

Oltiinpa taas keikalla. Tällä kertaa Kivipuiston palvelukeskuksessa Järvenpäässä. Mukava keikka isohkolle yleisölle, joka eläytyi musiikkiin ja pisti jopa tanssiksi. Akustisestikin paikka oli mainio, joskin pieni, lyhyt kaiku hieman pehmensi soitinten ääntä. Illan hankalin asia oli kuitenkin kohtalainen sade ja muutoinkin erittäin korkea ilmankosteus ulkona. Soittimet yrittivät siksi muutella viritystään omin päin. Kaikesta huolimatta hyvä fiilis ja mennään toistekin, jos pyydetään.

Ai että mitä tehtiin keikan jälkeen? Mentiin koko porukalla Tarjalle iltateelle/kahville.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Keikalla

Uusi ohjelmisto tuli valmiiksi pari viikkoa sitten ja nyt pääsimme testaamaan sitä yleisön edessä keikalla. Pienimuotoinen kansanmusiikki-ilta pidettiin Kirkkopihan palvelutalossa ja yleisö vaikutta sangen tyytyväiseltä kuulemaansa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Kotisivujen julkistaminen

Ilman erityisen suuria juhlallisuuksia latasin Pelimannien uusitut kotisivut nettiin ja ilmoittelin niistä tuttaville. Sivujen työstö on ollut yllättävän pitkä prosessi ja nyt vain sopii toivoa, että näillä pohjilla ja pikku päivityksillä voidaan mennä muutama vuosi eteenpäin.

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Webbisivujen työstöä

Pitkä rupeama materiaalin valintaa, tekstien työstämistä, kuvien katselua ja koodin vääntämistä. Sivut ovat nyt vähän vajaa valmiit. Lyhyt osoitekin on hankittuna ja se kuuluu: www.louhenpelimannit.tk