sunnuntai 12. toukokuuta 2019

19. Järvenpää-päivä

Paikallista kotiseutu-päivää vietettiin kansanjuhlan muodossa nyt 19:ttä kertaa. Aiemmin tuo on ollut ennemmänkin kaupungin poliittisenjohdon ja kulttuurikerman tapahtuma. 19:ttä kertaa oli mukana myös Louhen Pelimannit. Keikka ei ollut aivan toivotunlainen, mutta aivan mukiinmeneävä silti. 15 minuutin sottoaika oli lyhyt huomioiden työ, joka koko bändin paikallesaamiseksi piti tehdä. Mutta harrastajamuusikoiden on turha tuijottaa aikatauluja, kun kuitenkin pääsee soittamaan yleisön eteen.

Vuoden 2019 Järvenpää-päivä oli hyinen ja vähän kaikilla oli sormet jumissa. Siinä mielessä neljä biisiä oli oikein sopiva määrä, että pakastekalapuikoilla saattoi selviytyä kunniakkaasti viimeisestäkin tahdista.

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Pikkujoulut ja suoraa lähetystä

Kokeiltiin sitten syksyn viimeisissä harkoissa suoran Facebook-lähetyksen tekemistä. Alkuperäinen video olikin sitten peilikuva ja vieläpä kyljellään. Sori siitä sen nähneille. Vähän muokattuna saatiin nämä asiat kuntoon, mutta kännykän kuvaa ei saa paremmaksi, niin kuin CSI:ssä. Jälki siis on suttuinen ja äänikin pätkii. Mutta älkää huoliko, jatkamme kokeiluja. Tämän jälkeen joimme ja söimme vatsat kipeiksi, kuten on tapanamme tehdä.



keskiviikko 29. elokuuta 2018

Maa elää 1.9.2018

tiistai 28. elokuuta 2018

Kohti keikkaa

Syksyn kolmannet harjoitukset ja samalla viimeiset ennen keikkaa. Saimme, kuin saimmekin ohjelman kasaan ja voimme hyvillä mielin suunnata perinteiseen syksyn avaukseen, Maa elää -tapahtumaan Järvenpään kävelykadulle lauantaina 1.9.2018. Tänä vuonna soitamme toiseksi viimeisinä klo 13.00 alkaen.

tiistai 21. elokuuta 2018

Treenit koko porukalla

Kaksi viikkoa keikkaan ja pääsimme vihdoin harjoittelemaan koko porukalla. Kesän tauko kuuluu vielä hieman itse kunkin soitossa, mutta käytännössä jo viime talvena valitut ja harjoitellut kappaleet ovat eaitysvalmiita. Ensi viikolla valitsemme lopulliset esitysbiisit ja soitamme ne läpi.


tiistai 14. elokuuta 2018

Syksyn harjoitukset käyntiin

Oltiin vähän kahden vaiheilla, että aloitetaanko harjoitukset nyt, vai vasta viikon päästä. Päädyttiin kuitenkin aloittamaan aikaisemmin, koska seuraava keikka painaa päälle ja kesätauko on alla. Vedettiin sitten liki kahden tunnin treeni vajaalla miehityksellä. Harjoitukset tulivat todella tarpeeseen, sillä kaikki tuntuivat olevan kesäterässä ja tutut kappaleet menivät vähän miten sattui. Yhtä kaikki, oli kiva taas treenata ja tavata ystäviä pienen tauon jälkeen.


Se keikka on sitten 1.9. Järvenpään kävelykadulla tai torilla.

Omatunto soimaa

Vaikka yhtye on harjoitellut ja heittänyt keikkoja, on blogi jäänyt oman onnensa nojaan. Voin syyttää siitä vain itseäni ja syyllisen ollessa kadoksissa katsoa peiliin. Edes Facebook-sivulle ie ole tullut laiteltua kovin paljon materiaalia. Kaksi vuotta on blogille tavattoman pitkä aika ja tuo laiminlyönti pitää korvata myöhemmin, jotta koko blogia ei jouduta sulkemaan.

-Matti-